Romeo v.d. Harmony

"Romeo"

EV-I

VH22-012-0143

KWPN, ori
ruunikonkimo (Ee/Aa/Gg), 173cm
syntynyt 01.08.2022 , 12-vuotias

estepainotus
ko: HeA, re: 150cm

kasvattanut Harmony Sporthorses
omistaa Amy, VRL-10961


Hevosen kuvat © Stal Wilten

Luonnekuvaus

Romeo on perusluonteeltaan hyvin kiltti ja lempeä, mutta siltäkin löytyy kuitenkin ripaus nuorelle oriille tyypillistä pilkettä silmäkulmasta. Se on kuitenkin ihmisen kanssa tottelevainen, ja vaikka se innostuisikin leikkimään tai muuten riehumaan ylimääräisiä, se kunnioittaa ihmistä ja tottelee kyllä kun komennetaan. Romeo on myös hyvin hellyydenkipeä, ja tulee karsinan ovelle tai tarhan portille kerjäämään rapsutuksia koiranpentukatseellaan. Se onkin nimensä mukaisesti hyvin hurmaava tapaus.

Hoitaessa Romeo osaa yleensä seistä hienosti aloillaan, sillä se tykkää harjaamisesta ja erityisesti sen ohessa tapahtuvasta rapsuttelusta. Se ei vierasta mitään hoitotoimenpiteitä eikä eläinlääkäriä tai kengittäjää.
Ratsastaessa Romeo on vielä hyvin raaka, sillä isoksi kasvavana hevosena se on ollut satulan alla vain muutamia kertoja. Ratsastuskertojen aikana ja muutenkin ihmisen kanssa työskennellessä se on kuitenkin osoittautunut oikein yhteistyöhaluiseksi ja miellyttäväksi treenikaveriksi, joka kuuntelee ohjeet tarkasti ja haluaa miellyttää. Esteitä Romeo on hypännyt toistaiseksi vain irtona, mutta hyppää innokkaasti ja hyvällä tekniikalla. Ison laukkansa ansiosta sen kanssa on tulevaisuudessa helppo edetä esteradalla.

Hoito-ohjeet
◦ Tarhaa kaverin kanssa, laitumella pienessä laumassa
◦ Heinät viisi kertaa päivässä
◦ Kovan treenin jälkeen jalkojen kylmäys
◦ Klipataan talvella
Varusteet
◦ Tallissa pakkasella talliloimi
◦ Tarhaan jännesuojat etujalkoihin
◦ Kovalla tuulella tai sateella tarhaan sadeloimi, pakkasella toppaloimi
◦ Ratsastaessa suitset kolmipalalla, estesatula ja suojat etujalkoihin
◦ Esteille lisäksi rintaremmi ja martingaali sekä suojat myös takajalkoihin
◦ Kilpailuissa korvahuppu

Sukutaulu

i. Lusting for Bugatti ROI
kwpn, rn, 178cm
KTK-II
ii. Lamborghini
kwpn, tprn, 176cm
iii. Lancelot EVM
kwpn, trn, 172cm
iie. Frosthill's Liberty EVM
kwpn, rn, 165cm
ie. Breathtakingly Brutal
kwpn, trn, 168cm
iei. Passion v.d. Reehvort EVM
kwpn, m, 169cm
iee. Breathtakingly Pretty EVM
kwpn, rn, 165cm
e. Merengue HMS
kwpn, mkm, 167cm
ei. Duke van der Groet
kwpn, rnkm, 167cm
ERJ-I, KWPN-I
eii. Dixon van der Groet EVM
kwpn, rnkm, 169cm
eie. Aisha van der Groet EVM
kwpn, rnkm, 165cm
ee. Unique Flaws
kwpn, mkm, 167cm
ERJ-I
eei. Underground Crispies EVM
hann, mkm, 170cm
eee. Jealous Jewel EVM
kwpn, rnkm, 165cm
Jälkeläiset
rotu nimi syntynyt 00.00.0000 emä nimi omistaa nimi
Saavutukset & tavoitteet
☑ 31.08.2022 EV-I (9 + 8 + 5 + 3 + 3 + 8 = 36p)
☐ ERJ-laatuarvostelu
☐ KWPN-laatuarvostelu
Porrastetut kilpailut
Hyppykapasiteetti: 1828.68
Rohkeus: 1688.7
Kuuliaisuus ja luonne: 2174.31

ERJ

10/9

5691.69p



Kilpailukalenteri

Startteja 10 Sijoituksia 4 Voittosumma 3 000 v€
  • 01.04.2023 Raven Crossing Iron Korpinkulku - 140cm 8vp - 17/25 Amy Wilson
  • 12.05.2023 Hannaby Hanami Week Stall Falkencreutz - 150cm 0-0vp - 06/43 Amy Wilson
  • 13.05.2023 Power Jump -kvaalikilpailut Kultasaaren kartano - ERJ Warm Up 150cm 0vp - 05/30 Amy Wilson
  • 14.05.2023 Power Jump -kvaalikilpailut Kultasaaren kartano - ERJ Kvaaliluokka 140cm 4vp - 24/56 Amy Wilson
  • 14.05.2023 Power Jump -kvaalikilpailut Kultasaaren kartano - ERJ Kvaaliluokka 150cm 4vp - 19/42 Amy Wilson
  • 31.05.2023 Harmony Sporthorses - ERJ 150cm - 01/13 VHPY-Cup Amy Wilson
  • 18.06.2023 Åland Weekend Bogård - Prix de Gustafs Päronträdgård 140cm 0vp - 02/52 3 000v€ Amy Wilson
  • 18.06.2023 Åland Weekend Bogård - Warm Up 150cm 4vp - 09/43 Amy Wilson
  • 27.08.2023 Kultasaari Cup Kultasaaren Kartano - Prix de OddPixel 150cm 4vp - 14/41 Amy Wilson
  • 24.09.2023 Åland Weekend Bogård - Warm Up 150cm 8vp - 34/41 Emily Klein

01.08.2022 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Amy (150 sanaa)
Istahdin Meerin karsinan eteen ja huokaisin syvään. Kello lähenteli jo neljää aamuyöllä, ja väsymys painoi silmissä toden teolla. Monen tunnin jännittämisen jälkeen sain vihdoin huokaista helpotuksesta, kun Meeri oli varsonut komean, tummanruskean orivarsan. Varsa oli jo noussut jaloilleen ja löytänyt maidonkin, joten nyt olisi sopiva väli tasoitella hermoja ja hengähtää. Varsomiset olivat aina jännittäviä, mutta etenkin Meerin tavallista hitaampi synnytys sai sydämen jättämään muutamia lyöntejä välistä. Nousin ylös ja käännyin karsinaan päin. Varsa yritti tutkia ympäristöään, mutta ei päässyt etenemään Meerin nuollessa sitä edelleen. Unohdin kaiken jännittämisen ja stressin katsellessani uteliasta ja vankan oloista varsaa hymy korvissa. "Tuleekohan sinusta kimo?" kysyin varsalta ääneen ja se katsahti minuun. Sillä oli pieni tähden aihe otsalla ja niin valloittava, suorastaan hurmaava katse. Olin pyöritellyt nimivaihtoehtoja mielessäni jo isän valinnasta lähtien, mutta tässä hetkessä se viimein varmistui. Varsan nimeksi tulisi Romeo, eikä minulla ollut epäilystäkään siitä, etteikö se olisi suorastaan täydellinen nimi tälle varsalle.

20.08.2022 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Amy (203 sanaa)
Talutimme Emilyn kanssa kahta erittäin energistä nuorta oria kohti maneesia. Minulla oli narun päässä tasan kahta jalkaa kerrallaan maassa pitävä Santtu, ja Emilyllä lähes yhtä lennokkaasti etenevä Romeo. Tarkoitus oli irtohypyttää innokkaat nuoret kevyesti, jotta ne pääsisivät purkamaan energiaa ja treenaamaan hyppäämistä. Orien oli tarkoitus matkata estevarsojen laatuarvosteluun piakkoin, joten pieni kertaus ei olisi pahitteeksi. Olimme jo kävelyttäneet oreja pihan ympäri lämmittelyksi. Sitä olisi voinut kutsua ennemminkin juoksuttamiseksi, sillä ne eivät ilmeisesti tänään osanneet pysyä käynnissä. Maneesiin päästessämme laskimme pojat irti yhtä aikaa, ja molempien turvat tipahtivat hiekkaan siltä seisaalta. Santtu älysi ensin olevansa vapaana, ja hetken hiekkaa nuuhkittuaan se lähti täyteen laukkaan. Romeo jäi ensin hölmistyneenä katsomaan Santun perään, ja lähti sitten itsekin laukkaan pukkien kera. Asetuin valmiiksi rakennetun estekujan viereen raipan kanssa ja Emily lähestyi ympäriinsä säntäileviä teinejä. Valmiiksi laukkaavat orit oli helppo ohjata kujalle, jonne päästessään ne muistivat selkeästi, mitä oli tarkoitus tehdä. Molemmat hyppäsivät kujan kaksi estettä suurilla loikilla, Santtu edellä ja Romeo heti perässä. Pojat hyppäsivät kujan läpi samanlaisessa muodostelmassa vielä muutaman kerran, ja pärskivät tyytyväisinä lopuksi, kun yritimme rauhoitella ja pysäyttää niitä. Orit oli selkeästi tehty tähän hommaan, sillä molemmat hyppäsivät hyvin ilmavasti ja varoen, ja selkeästi nauttivat esteiden ylittämisestä. Näistä varsoista saisi varmasti olla ylpeä laatuarvostelussa.