Harmony Sporthorses

Luonnekuvaus

Voitto on hyvällä tavalla isästään hieman laimeampi versio. Siinä missä isäori Brandon piti itsestään meteliä aina ja joka paikassa, Voitto on perinyt emältään annoksen kiltteyttä ja vaatimattomuutta, ja tyytyy pitämään meteliä tarkemmin valituissa tilanteissa ja paikoissa. Voiton pystyy siis taluttamaan tarhasta talliin ilman erilaisia kevätjuhlaliikkeitä ja korvia särkevää hirnahtelua. Silti - isänsä poika kun on - Voitostakin löytyy showmiehen vikaa. Se kohdistaa machoilunsa vain tammojen silmille ja korville, ja käyttäytyy taas siivosti kun show on ohi. Voitto pysyy kuitenkin aina hallinnassa, eikä hypi käsittelijän silmille edes konsertoidessaan. Voitto tulee muiden poikamiesten kanssa toimeen hienosti, ja selvästi nauttii kavereiden seurasta ja rapsutuksista.

Ratsastaessa Voitto osaa olla suorastaan räjähtävä. Ison orin takasista löytyy voimaa, jota se tykkää esitellä joko esteillä tai älyttömän voimakkaalla, isolla laukallaan. Ratsastajalta tarvitaan taitoa ensinnäkin istua häiritsemättä orin liikkeissä, ja toiseksi suunnata Voiton voima ja keskittyminen oikeaan asiaan. Taitavan ratsastajan kanssa Voitto antaa parastaan sileälläkin, jolloin se on herkkä ratsastaa ja väläyttelee hyvää kokoamiskykyään. Esteillä Voitto syttyy. Mitä suuremmiksi esteet kasvavat, sitä enemmän kierroksia orista löytyy. Voitto hyppää hyvällä tekniikalla ja kevyen näköisesti, ikään kuin se vain harppoisi menemään esteiden välissä ja jokainen hyppy olisi vain hieman isompi askel. Voitto ei juurikaan harrasta esteille kieltämistä, vaan yrittää hypätä huonommastakin paikasta. Silloin jää ratsastajan kontolle pysyä kyydissä.

Kilpailupaikalla Voitolla on usein show päällä. Mikä mahdollisuus uusien tammojen hurmaamiseen, se tuntuu ajattelevan joka kerta. Kilpailuissa kannattaa siis varautua vähän tavallista lennokkaampaan ja äänekkäämpään Voittoon, joka ratsastajan onneksi malttaa kuitenkin keskittyä työntekoon silloin, kuin tarve on. Ori lähtee radalle häntä pyörien ja tietäen, että nyt on näytön paikka. Palkintojenjaossa se seisoo ylväästi yleisön ihailtavana, kunnes tulee kunniakierroksen aika. Silloin yleisö saa viimeistään tietää, kuinka paljon voimaa voi yhdestä hevosesta lähteäkään.

Sukutaulu

10.02.2024 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Amy (501 sanaa)
Etenimme Voiton kanssa sille tuttua, hervotonta laukkaa maneesin lyhyttä sivua kohti. Saavuimme kulmaan, taivutin Voittoa kulman läpi, lyhyt sivu oli ohi suunnilleen kolmella laukalla ja seuraavassa kulmassa ylläpidin energistä laukkaa kohti pitkän sivun linjaa. Voitto oli edelleen tikissä, vaikka se oli eläköitynyt varsinaiselta kilpailu-uraltaan jo aikaa sitten - ja nyt se eteni esteeltä toiselle häntä pyörien ja korskuen kuin isäpappansa Brandon aikanaan. Linjan ensimmäistä osaa lähestyessämme tein pieniä pidätteitä, jotta saisin Voiton ratsastettua hyvään paikkaan eikä se lähtisi yrittämään mitään lentokonetouhuja. Kaikki voivat arvata, kumpi meistä selviytyisi esteestä maistelematta maneesin hiekkaa, jos Voitto lähtisi hyppyyn puoli metriä liian kaukaa. Liian kovat otteet kuitenkin vain ärsyttäisivät isoegoista oria, ja sain sen tuotua esteelle juuri oikeaan paikkaan tarpeeksi pienillä pidätteillä. Voitto lähti hyppyyn, päästi pienen pärskähdystä muistuttavan äänen takajaloilla ponnistaessaan ja liidimme vaivattomasti puolitoistametrisen pystyesteen yli.

Ensimmäinen askel esteen jälkeen oli valtava, pyöreä harppaus, joka kertoi minulle, että Voiton olisi niin kovasti tehnyt mieli pukittaa innoissaan, mutta herrasmiehenä se malttoi mielensä. Etenimme esteiden välissä okserille voimakasta, energistä laukkaa, ja tällä kertaa annoin Voiton edetä. Kolme viimeistä askelta olivat kuin lähtölaskenta, joiden aikana minun tehtäväni oli pitää Voiton jalat maankamaralla. Yksi, kaksi, kolme ja annoin Voitolle luvan lähteä hyppyyn. Se venyi hieman edellistä estettä matalemmalle, mutta täysimittaisen leveälle okserille vaivatta ja laskeutui pärskien tyytyväisenä. Taputin Voiton kaulaa nopeasti jo ennen kulmaa, jonka läpi sujuimme vielä viimeiselle linjalle diagonaalille.

Loppuverryttelyksi etenimme isoa, rentoa ja letkeää ravia ympäri maneesia. Päästin Voiton venyttämään kaulaansa pidemmäksi, kun kiemurtelimme esteiden ympärillä molempiin suuntiin. Käytin kaikki käännökset hyväksi ja taivutin Voittoa samalla molempiin suuntiin. Se pärski tasaisin väliajoin tyytyväisenä: sekä itseensä että hyvin sujuneisiin estetreeneihin. Minäkin olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä edellisistä treeneistä oli kulunut jo jonkin verran aikaa, eikä se tuntunut hillitsevän Voiton menoa ollenkaan. Päinvastoin, sehän oli suorastaan liekeissä tänään. Hiljalleen kasvava ikäkään ei hidastanut Voiton menohaluja tai hyppykykyä. Edelleen se hyppäsi samalla innolla, energialla ja voimalla kuin yli kymmenen vuotta sitten. Siitä kai hyvän estehevosen tunnisti: se ei kyllästyisi estetreeniin koskaan.

Hyvin sujuneiden treenien ja pitkien loppuravien jälkeen hidastin Voiton käyntiin. Se pärski muutaman kerran tyytyväisenä, nuoli huuliaan ja pureskeli kuolainta. Se tiesi, että nyt seuraisi treenien toiseksi paras osuus: sen jälkeinen hoito ja juoma. Pysäytin Voiton keskemmälle ja löysäsin satulavyötä ennen kuin hyppäsin alas. Nostin jalustimet ylös ja avasin vielä turpahihnan, vaikkei se kireällä ollutkaan. Sitten lähdimme yhdessä kävelemään maneesia ympäri loppukäynneiksi. Minulla oli usein tapana kävelyttää alku- ja loppukäynnit maasta etenkin kylmällä säällä, jotta saisin omatkin lihakset pidettyä lämpiminä. Noin kymmenen minuutin loppukäyntien jälkeen talutin Voiton vihdoin talliin ja sen karsinan eteen. Tallissa oli muutama muu hevonen, jotka tervehtivät kaukaiselta matkaltaan palannutta Voittoa, mutta hikinen, kaikkensa antanut ori ei vaivautunut vastaamaan niille tällä kertaa. Se pysähtyi kuuliaisesti käytävälle ja seisoi kuin liimattuna, kun riisuin sen varusteista ja heitin kuivatusloimen sen selkään. Se jatkoi seisomista tyytyväisenä, kun toin sille valmiiksi tehdyn mash-veden juotavaksi ja väkersin samalla kylmäävät suojat sen jalkoihin.
"Noniin, pääset päiväheinille", sanoin mehuaan loppuun ryystävälle Voitolle ja siivoilin käyttämiäni tavaroita oikeille paikoilleen. Kun Voitto sai vetensä juotua, ohjasin sen omaan karsinaansa ja lähdin itsekin lounaalle.