If Only HMS

"Only"

VH17-012-0136

KWPN, tamma
musta, 175cm
syntynyt 19.02.2017 , 16-vuotias

estepainotus
ko: HeA, re: 160cm

kasvattanut Harmony Sporthorses
omistaa Amy, VRL-10961


Hevosen kuvat © Stal Wilten

Luonnekuvaus

Only on luonteeltaan hieman vallaton tapaus, aivan kuten emänsäkin. Isältään Atelta se on kuitenkin perinyt aimo annoksen kilttiä, "kaikki käy" -luonnetta, joten Only on hoitajien onneksi kasvanut kiltimmäksi kuin emänsä. Only on melko ruunamainen ja lempeä, aina levittelemässä tavaroita pitkin tallia. Kaikki on hamuttava mihin vain turpa yltää. Ihmisten kanssa Only on lempeä ja haluaa miellyttää. Se käyttäytyy aina siivosti ja kerjää rapsutuksia koiranpentu-ilme naamallaan. Toisten hevosten kanssa Only paljastaa kipakan puolensa, sillä laumassa se on Pomo. Se ottaa johtajan aseman laumassa kuin laumassa, eikä siten tule toimeen turhan dominoivien hevosten kanssa. Laumalleen Only on kuitenkin reilu ja se on kaikkien kaveri, kunhan kukaan ei erehdy hyppimään sen silmille.

Only on hyvin miellyttävä ratsastaa, sillä se keskittyy aina satasella kuskiinsa ja tekee parhaansa. Tamma loistaa kehuista, ja se oppii niin oikeat kuin väärätkin asiat yleensä kerrasta. Only sietää selässään kaiken tasoisia ratsastajia, mutta osaavan ja eleettömän ratsastajan alla se toimii lähes ajatuksen voimalla. Only rakastaa esteitä ja nauttii niistä selkeästi suunnattomasti. Isoksi hevoseksi se hyppää hyvin kevyesti ja tarkasti, eikä juuri pudottele puomeja. Only innostuu esteistä, mutta vauhdin sijaan se kasvattaa ennemminkin kierroksia. Kuumuessaan se saattaa alkaa häsläämään, jolloin ratsastajan on ratsastettava jokainen askel erityisen tarkasti. Määrätietoinen, rauhallinen ratsastaja saa kuitenkin pidettyä Onlyn huomion tekemisessä.

Kilpailupaikalla Only on kuin kotonaan. Se tietää, että kotoa lähteminen useimmiten tarkoittaa esterataa, jolla se pääsee näyttämään taitojaan ihaileville katsojille. Tamma ei stressaa vieraita paikkoja tai yleisöä, vaan ennemminkin nauttii päästessään esiintymään. Rauhan ylläpitämiseksi Only tosin kannattaa pitää turvallisen hajuraon päässä vieraista hevosista, sillä johtajatammana se saattaa yrittää ajaa alempiarvoisiaan kauemmaksi.

Hoito-ohjeet
◦ Tarhassa ja laitumella pienessä tammalaumassa
◦ Heinät viisi kertaa päivässä
◦ Kovan treenin jälkeen jalkojen kylmäys
◦ Klipataan talvella
Varusteet
◦ Tallissa pakkasella ohut talliloimi
◦ Tarhaan jännesuojat etusiin
◦ Kovalla tuulella tai sateella tarhaan sadeloimi, pakkasella toppaloimi
◦ Klipattuna tarhaan aina loimen kanssa
◦ Ratsastaessa nivelsuitset, estesatula ja suojat kaikkiin jalkoihin
◦ Kilpailuissa korvahuppu

Sukutaulu

i. Attention
kwpn, rn, 170cm
ERJ-I, KWPN-I, YLA2, KTK-III
ii. Kerneels EVM
kwpn, trn, 172cm
iii. Wouter EVM
kwpn, trn, 173cm
iie. Lisanne EVM
kwpn, rn, 170cm
ie. Marilou EVM
kwpn, rn, 167cm
iei. Notice EVM
kwpn, rn, 173cm
iee. Willemina EVM
kwpn, prn, 166cm
e. Flicka
kwpn, m, 174cm
ERJ-I, KRJ-I, KWPN-I, YLA2
ei. Fabrizio EVM
kwpn, m, 175cm
eii. Florencio EVM
kwpn, m, 175cm
eie. Misty EVM
kwpn, m, 173cm
ee. Fabienne EVM
kwpn, mrn, 172cm
eei. Fairfax EVM
kwpn, trn, 174cm
eee. Feira EVM
kwpn, m, 169cm
Jälkeläiset
kwpn Olivia HMS syntynyt 25.06.2018 isä Ideal Victory DFC omistaa Harmony
kwpn Glorious HMS syntynyt 09.01.2019 isä le Rêve Wild Child omistaa Harmony
kwpn Malibu HMS syntynyt 23.04.2019 isä Monaco HMS omistaa Harmony
Tavoitteet
☐ ERJ-laatuarvostelu
☐ KWPN-laatuarvostelu
Näyttelyt

Kilpailukalenteri

ERJ sijoituksia 40, joista voittoja 7
01.06.2017 - Kultahuisku - 160cm - 02/43
05.06.2017 - Kultahuisku - 160cm - 01/43
07.06.2017 - Kultahuisku - 160cm - 03/43
09.06.2017 - Joyance - 160cm - 05/64
10.06.2017 - Joyance - 160cm - 08/64
21.06.2017 - Kultahuisku - 160cm - 02/43
24.06.2017 - Kultahuisku - 160cm - 02/43
01.07.2017 - Kultahuisku - 160cm - 02/39
02.07.2017 - Kultahuisku - 160cm - 04/39
02.07.2017 - Ephemeral Sporthorses - 160cm - 05/30
21.07.2017 - Harmony Sporthorses - 160cm - 01/61
16.08.2017 - Harmony Sporthorses - 160cm - 05/67
23.08.2017 - Harmony Sporthorses - 160cm - 08/67
25.08.2017 - Harmony Sporthorses - 160cm - 06/67
11.11.2017 - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/19
22.11.2017 - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/19
30.11.2017 - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/19
22.12.2017 - Kilpakeskus Chermia - 160cm - 05/35
23.12.2017 - Kilpakeskus Chermia - 160cm - 04/35
05.04.2018 - Colosseum - 160cm - 02/30
09.04.2018 - Colosseum - 160cm - 02/30
12.04.2018 - Colosseum - 160cm - 03/30
16.04.2018 - Colosseum - 160cm - 04/30
03.07.2018 - Harmony Sporthorses - 160cm - 04/65
06.07.2018 - Harmony Sporthorses - 160cm - 05/65
07.07.2018 - Gestüt Helmwald - 160cm - 03/30
09.07.2018 - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
23.07.2018 - Gestüt Helmwald - 160cm - 03/30
09.09.2018 - Dare Stable - 160cm - 04/22
13.09.2018 - Dare Stable - 160cm - 04/22
14.09.2018 - Dare Stable - 160cm - 04/22
15.09.2018 - Dare Stable - 160cm - 04/22
03.11.2018 - Aamun tila - 150cm - 05/34
07.11.2018 - Aamun tila - 150cm - 01/34
20.12.2018 - Colosseum - 140cm - 01/37
23.12.2018 - Colosseum - 130cm - 05/36
24.12.2018 - Colosseum - 130cm - 05/36
26.12.2018 - Colosseum - 130cm - 04/36
26.02.2019 - Chowter Sporthorses - 160cm - 04/30
28.02.2019 - Chowter Sporthorses - 160cm - 01/30

28.02.2019 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Amy (435 sanaa)
Kävelimme Onlyn kanssa verryttelyalueelta kohti kilpailukenttää. Saksalaisen hevostilan piha pursusi hevosautoja, ratsukoita ja ihmisiä, kun menossa oli päivän pääluokka. Only luimisti korviaan jokaisen vastaan tulevan ratsukon kohdalla kertoakseen, että senttiäkään lähemmäs ei olisi asiaa. Jokaisella kerralla Onlyn ego sai minut hymyilemään. Kiiltävän musta kaunokaiseni oli ihan yhtä luonteikas kuin emänsä aikanaan, ja tunsin oloni vähintään yhtä kotoisaksi Onlyn kuin Flickankin selässä. Olimme luokan viimeisiä lähtijöitä, ja olin jo ratsastanut samaisen radan eri hevosella parikymmentä minuuttia aikaisemmin. Onlyn kanssa saisin mahdollisuuden kokeilla lyhyempiä teitä muutamalle linjalle, mikäli jättikokoinen tammani kääntyisi niin kuin olin suunnitellut.

Kentällä meidät laskettiin suoraan radalle odottamaan omaa vuoroamme. Meitä ennen olisi vielä yksi ratsukko, jonka suorituksen ajan saisimme tutustua rataan. Only ei juuri esteitä kyttäile eikä radalla ollut yhtään sen erikoisempaa estettä kuin normaalistikaan, joten esteiden näyttämisen sijaan keskityin ratsuni rauhallisena pitämiseen. Odottelu ei ollut Onlyn vahvuus, sillä sen mielestä radalle olisi mieluiten pitänyt päästä jo kymmenen minuuttia sitten. Kiertelimme kentällä poissa edellisen ratsukon tieltä, samalla muutamia pysähdyksiä, väistöjä ja peruutuksia tehden. Only oli hyvin kuulolla ja tuntui rentoutuvan hieman saadessaan vähän tekemistä. Kun yleisö alkoi taputtaa edellisen ratsukon ylittäessä maaliviivan, Onlyn pää ponnahti ylös ja se vaihtoi askellajin käynnistä jonkinlaiseen ravintapaiseen kipitykseen. "Mennään jo, osaan paremmin kuin tuo" Only tuntui sanovan ja merkistäni se lähti välittömästi energiseen, keinuvaan laukkaan.

Ensimmäinen este oli pysty linjan alussa, jonka Only ylitti vaivattomasti hyvän lähestymisen jälkeen. Linja jatkui suoraan okserille, jonka Only lukitsi heti näkökenttäänsä ja etenimme muutamalla laukalla isoon hyppyyn okserin yli. "Hitto mikä hyppy, puomiin ei osunut varmaan hiekanmuruakaan" ajattelin esteen jälkeen etsiessäni katseellani kolmosestettä. Kolmoselle inasen turhan läheltä lähteneen hypyn jälkeen käänsin nelosesteelle, josta jatkaisimme oikealle u:n muotoisen linjan vitoselle. Sain ratsastettua linjalle hieman pienemmän tien kuin edellisellä yrityksellä, ja kokosin Onlyn laukkaa kohti seuraavana olevaa sarjaestettä. Only vastasi apuihini hienosti ja pääsimme sarjan a-osalle täydellisestä paikasta, ja loppu sujui kuin tanssi. Seuraavalla linjalla jatkoin ratsastamista samalla tavalla ilman turhia vääntöjä, sillä Only tuntui lukevan ajatuksenikin.

Yhdeksännen esteen jälkeen seuraavaa lähestyessämme valmistauduin kääntämään viimeiselle linjalle tiukasti. Liidimme okserin yli isolla loikalla, jonka jälkeen Only kokosi ja kääntyi kuin kolikon päällä saaden yleisön huokaisemaan. Toiseksi viimeisen esteen jälkeen yleisön meteli kasvoi, kun etenimme isoa laukkaa kohti viimeistä okseria. Only suorastaan harppoi viimeiselle esteelle ja hyppäsi voimakkaan, laakean hypyn okserin yli. Ihan kuin se olisi tiennyt, että tämä on viimeinen este. Maaliviivan ylittäessämme yleisö repesi raikuviin aplodeihin ja Only pärski tyytyväisenä. Taputin sen kaulaa ja käännyin katsomaan aikaamme näytöltä kentän laidalla. Ennen kuin ehdin saada numeroista mitään selvää, kuuluttaja totesi meidän siirtyneen luokan johtavaksi ratsukoksi sekunnin kymmenesosalla. Yleisö jatkoi taputtamista, kun siirsin edelleen pärskivän Onlyn raviin. Saisiko musta tammani vielä sinivalkoisen ruusukkeen suitsiinsa?