Harmony Sporthorses

Luonnekuvaus

Hertan nimi on jokseenkin harhaanjohtava, sillä se on vahvasti ns. yhden ihmisen hevonen. Se viihtyy ennemmin hevos- kuin ihmisseurassa, ja sietää ihmisiä sen mitä on pakko. Välillä se saattaa kuitenkin jopa nauttia ihmisen kanssa touhuamisesta, jos siis kyseinen yksilö sattuu miellyttämään tammaa. Hertta on hyvin valikoivaa sorttia eikä todellakaan siedä ihan ketä tahansa. Se ei tykkää liiasta huomiosta eikä juuri välitä rapsutuksista. Nameille se on kuitenkin hyvin perso, joten tie Hertan sydämeen käy sen vatsan kautta. Kiltin puolen luonteestaan - siis se vähä mitä sitä on - tamma on perinyt isältään. Suloisen puolensa se näyttää vain harvoille ja valituille, ja heiltä tamma saattaa jopa hyväksyä pienet rapsutukset. Laumassa Hertta on Pomo, joka ei silmille hyppijöitä siedä. Se on kuitenkin reilu johtaja, joka ei höykytä alamaisiaan turhaan mutta ei myöskään juuri kaveeraa kenenkään kanssa.

Ratsastaessa Hertta on kuuliainen, mutta näyttää kyllä mikäli ratsastaja ei ole mieleinen. Se toimii kenen tahansa tarpeeksi siivosti ratsastavan kanssa, mutta jos tamman kanssa klikkaa, se toimii kuin unelma. Hertta tekee vain sen mitä ratsastaja osaa pyytää, eikä anna mitään ilmaiseksi. Taitava ratsastaja saa tammasta irti vaikka mitä. Esteillä Hertta on vielä vähän tarkempi ratsastajasta, ja tarvitsee hyvin eleettömän ja hevoseen mukautuvan ratsastajan ollakseen tyytyväinen. Oikean ratsastajan kanssa tamma hyppää mitä vaan tarkasti ja kevyellä tekniikalla. Se toimii minimaalisilla avuilla ja laskee jalkansa millilleen siihen kohtaan kuin ratsastaja haluaa.

Kilpailupaikalla Hertta on oma tuttu itsensä. Se saattaa ärsyyntyä kovasta metelistä ja suuresta ihmismäärästä, joten sille kannattaa järjestää mahdollisimman rauhalliset olot, jos tamman haluaa pitää tyytyväisenä. Ärsyyntymisen Hertta näyttää luimimisella ja jopa näykkimällä, vieraita hevosia se saattaa yrittää potkia jos ne tulevat liian lähelle. Punaisen rusetin ja rauhallisen karsinan kera Hertan kanssa pärjää kuitenkin kilpailuissakin hienosti. Radalla se on samanlainen ratsastaa kuin kotonakin, ja antaa parastaan mikäli ratsastaja osaa pyytää.

Sukutaulu

Kilpailukalenteri

03.09.2021 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Amy (337 sanaa)
Talutin viimeisillään tiineenä olevaa Herttaa kohti tallia. Tamma oli tuplannut normaalin leveytensä ja suorastaan vaappui eteenpäin tasaista, hiljaista tahtia. Hertta oli ollut koko tiineytensä ajan hieman tavallista leppoisampi ja ystävällisempi, oli antanut sekä meidän että eläinlääkäreiden suorittaa kaikki mahdolliset lääppimiset ilman mutinoita ja saattanut jopa jäädä paijattavaksi kerran tai kaksi. Loppua kohti, kun tamman olo alkoi käydä koko ajan tukalammaksi, se palautui päivä päivältä enemmän omaksi, kärttyiseksi itsekseen. Tänään oli Hertan 334. tiineysvuorokausi, ja olimme jo valmistautuneet varsan tuloon täysillä. Tammaa pidettiin jatkuvasti silmällä, se oli siirretty varsomiskarsinaan, jossa oli kamera ja varsalle oltiin mietitty jo nimiäkin.
"Jotain sydänteemaista sen täytyy olla", olimme pohtineet. Meillä oli tapana suunnitella varsojen nimiä jo pitkän aikaa ennen niiden syntymistä, ja usein päätimme ne jo ennen syntymää tai viimeistään, kun saimme vihiä varsan luonteesta sen synnyttyä.

Heräsin ajatuksistani, kun saavuimme tallin ovelle ja astuin askeleen verran Hertan edelle, jotta mahtuisimme ovesta mukavasti. Tamma kun veisi tilasta suurimman osan, mokomakin pallo. Yhtäkkiä tunsin setin hampaita käsivarressani, ja se kirpaisi, vaikka minulla olikin onneksi kerroksia päällä.
"Ai!" huudahdin ja vaistomaisesti hypähdin kauemmas purevista hampaista. Käännyin katsomaan takanani talsivaa Herttaa ja sen tiukasti luimussa olevia korvia.
"Sinä senkin -" sanoin ja päätin olla jatkamatta lausettani loppuun.
"Meinaat, että sinä menet ensin ovesta niinkö? No anteeksi teidän majesteettinne, en toista tätä virhettä uudestaan" sanoin Hertalle tamman tuijottaessa minua sivusilmällä valmiina näyttämään hampaitaan uudestaan, mikäli tulisin yhtään lähemmäs. Naurahdin hiljaa itsekseni Hertan tuimalle ilmeelle ja sen ajatuksenjuoksulle. Tavallaanhan se oli minun vikani, että sillä oli tukala olo. Minähän sen varsan olin halunnut.

Välikohtauksesta selvittyämme jatkoimme matkaa sopivan hajuraon kanssa kohti Hertan isoa varsomiskarsinaa. Pidin tammaa silmällä loppumatkan, aivan kuten sekin minua. Meinasi ilmeisesti, että pitäisi minut ruodussa lopun matkaa. Saavuimme karsinalle ja naurahtaen päästin Hertan sisään ottaen samalla siltä riimun pois. Suljin oven ja jäin nojaamaan sitä vasten, katsellen leveän Hertan asettumista heinäverkolleen. Tamman lautaset näyttivät entistä matalemmilta ja vatsa pudonneelta.
"Josko varsa tulisi pian, niin ei tarvitsisi olla niin kärttyinen", sanoin hiljaa Hertalle, joka mulkaisi minua sivusilmällä. Se taisi jo tietää, mitä tuleva yö toisi tullessaan.