Harmony Sporthorses

Luonnekuvaus

Duke on luonteeltaan sellainen peruskiltti ja mutkaton. Se tekee mitä pyydetään silloin kuin pyydetään, eikä juuri mitään ylimääräistä. Sitä voisi kuvailla tietyllä tavalla sulkeutuneeksi tapaukseksi, sillä se ei juuri ota kontaktia niin toisiin hevosiin kuin ihmisiinkään. Se nauttii kyllä satunnaisesta rapsuttelusta hoitotuokion parissa tai hevoskaverin kanssa laitumella, mutta viihtyy myös vallan mainiosti ihan itsekseenkin. Laumassa Duke on seinäruusu, joka pysyttelee loitolla muista, mutta antaa kyllä samalla mitalla takaisin jos joku tulee hyppimään silmille. Varsinkin keväisin siitä löytyy kuitenkin myös orimainen puoli, joten hormonien jyllätessä Dukenkin käsittelijän on syytä olla erityisen määrätietoinen.

Hoitaessa Duke on tasapaksu harmaa, eli mitäänsanomaton ja hiljainen. Se seisoo visusti aloillaan ja saattaa torkkua, sillä se tietää, että käytävällä kuuluu seistä nätisti. Sitä ei juurikaan kiinnosta, mitä hoitaja sille tekee, eikä se vaivaudu lotkauttamaan korvaansa silloinkaan, kun esiin otetaan klipperi tai vesiletku. Sitä saa siis puunata ihan juuri niin kauan kuin huvittaa ja miten huvittaa, sillä Dukea EVVK. Sekään ei ole niin justiinsa, että kuka puunaa, kengittää tai rokottaa, sillä käytävällä seistään hiljaa paikallaan ja piste.

Ratsastaessa Duke on herkkä ja kevyt avuille. Se on kuuliainen ja antaa kaikkensa, niin kuin rehdin herrasmiehen kuuluukin. Keväisin tammojen tuoksut saattavat hieman sekoittaa herran päätä, mutta kun orin keskittymisen saa pysymään asiassa, se on silloinkin miellyttävä ratsastaa. Duke toimii ratsastajan kuin ratsastajan alla, kunhan avut ovat tarpeeksi kevyet. Esteillä Duke on varovainen ja hyppää kevyesti. Se kieltää herkästi huonossa paikassa eikä mielellään osu puomeihin. Kiellon jälkeen se usein viskoo päätään kuin sanoakseen "Ootko ihan hullu??" ratsastajalleen. Kiltillä päällä ollessaan se saattaa paikata ratsastajan virheitä, mutta silloinkin se muistuttaa kyllä ratsastajaa tämän mokailuista niskojen nakkelulla. Kun Duken kanssa onnistuu löytämään hyvän harmonian, sen kanssa on hyvin miellyttävä työskennellä. Duke on myös oiva maastomopo, sillä sitä eivät epäilyttävät pusikot tai hevosia syövät postilaatikot jaksa kiinnostaa.

Kilpailupaikalla Duke on oma, tuttu itsensä. Se katselee suuren maailman menoa karsinastaan tai verryttelyn reunalla mielenkiinnolla, mutta rauhassa aloillaan. Vieraat hevoset tai äänekkäät ympäristöt eivät sitä haittaa, eikä se ota stressiä matkustamisesta. Ainoastaan keväisin se saattaa huudella kaikille ihanille tytöille ja yrittää kukkoilla muille oreille, jos ne erehtyvät liian lähelle. Ratsuna Duke on kilpailuissakin oma itsensä. Se saattaa olla aavistuksen herkempi ratsastajan virheille, eikä paikkaa niitä ihan niin usein kuin kotona. Duken mielestä myös ratsastajan tulee edustaa kotitallin ulkopuolella, eikä silloin suvaita virheitä.

Sukutaulu

Kilpailukalenteri

20.03.2018 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Amy (570 sanaa)
Pakkasin satulahuoneessa viimeisiä kisareissulle mukaan lähteviä tavaroita. Vieressäni oli normaalisti hevosautossamme asustava kisakaappi, jonka olin raahannut talliin asti vaihtaakseni sen sisällön. Edellisellä kerralla olimme olleet koulukilpailuissa, joten sisällä olevat satulahuovat, suojat, pintelit ja muut tarvittavat olisi vaihdettava esteratsuille sopiviksi. Edessä olisi pitkät kilpailut, joten varusteitakin olisi otettava mukaan roppakaupalla. Nakkasin kaappiin tukun tummansinisiä ja valkoisia huopia, varahuopia, kisa- ja treenisuojia, erilaisia rintaremmejä, martingaaleja sekä korvahuppuja ja vielä muutaman satulavyön varalle. "Näillä jos ei pärjätä niin millä sitten" mutisin itsekseni katsellessani ympärilleni satulahuoneessa. Kaikki tarvittava pitäisi olla matkassa, sillä satulahyuoneen esteratsuille suunnatut kaapit ammottivat tyhjyyttään. Suljin kisakaapin oven ja lähdin työntämään sitä autolle. Tallin läpi kulkiessani ihastelin kisakuntoon punattuja ratsujani, joista osa oli vielä käytävällä hoidettavina. Matkaan lähtisivät Fanny, Ally, Low, Fire, Hertta sekä Duke. Erityisen innoissani olin Duken takia, sillä se oli loukannut itsensä mystisesti edellisissä kisoissa, joista oli jo useampi kuukausi aikaa. Lievän ontumisen sekä etujalan turvotuksen ja lämmön takia se oli ollut useamman viikon sairaslomalla. Onneksemme kyse oli mitä luultavammin ollut pelkästä venähdyksestä, sillä eläinlääkäri ei löytänyt orin jalasta mitään sanottavaa. Levolla ja kylmäyksellä ohi mennyt sairastelu oli enää muisto, sillä ori Duke oli taas täydessä treenissä ja valmis radoille.

Hevosauton tarkistamisen jälkeen olimme valmiita lähtöön. Kaikki tavarat (lue: puoli omaisuutta) olivat kyydissä, ja auto oli valmis ottamaan niin hevoset kuin kaikki mukaan lähtevät ihmisetkin kyytiinsä. Harrison kiipesi kuskin paikalle malttamattomana, sillä hänen mielestään meidän olisi pitänyt lähteä jo ainakin puoli tuntia sitten. Olivia toi Fannyn ja Allyn autolle ja talutti ne suoraan sisään. Matkustamiseen tottuneet tammat kävelivät autoon nätisti, ja minä saatoin hyvin jättää Olivian niiden kanssa yksinään. Lähdin hakemaan Hertan ja Duken tallista, sillä ne matkustaisivat auton keskiosassa. Nappasin valmiiksi matkaa varten laitetun Hertan ensimmäisenä mukaani, ja sitten haimme yhdessä Duken hoitopaikalta. Duken käytäväpäiväunet keskeytyivät, kun patistin sitä liikkeelle. Edes niin upea tumma tamma kuin Hertta ei saanut siihen vauhtia. Kun kevät vielä etenisi ja tammat tulisivat taas kiimaan, muuttuisi Dukellakin ääni kellossa. "Tulehan nyt, pääset taas matkustamaan" sanoin moottoriaan käynnistelevälle orille. Talutin molemmat hevoset sulassa sovussa ulos ja reippaasti siltaa pitkin ylös autoon. Pidin Duken narua käsivarrellani sitoessani Herttaa kiinni. Herrasmiehenä se malttoi odottaa kiltisti sen aikaa takanani. Kun Hertta oli valmis, pyysin Dukea peruuttamaan muutaman askeleen, jotta saisin väliseinän kiinni. Kuin silmiään pyöritellen Duke asteli hieman taaksepäin, ja kääntyessäni väliseinän puoleen se ravisti päätään. "Kuulehan kärtty, tossa on sulle pullea heinäverkko matkan ajaksi" sanoin hymyillen orille. Tunsin sen katseen selässäni, kun napsautin väliseinän lukot kiinni. Kiersin orin toiselle puolelle ja pyysin sitä asettumaan seinän suuntaisesti. Pyytämisen sijaan ennemminkin astuin pois kaikkitietävän hevoseni tieltä, sillä Duke kyllä tiesi tasan tarkkaan, mikä oli homman nimi ja miten päin autossa kuului seistä. Se nappasi heti heinäverkolle päästessään suullisen heinää ja alkoi pureskelemaan tyytyväisenä. Niin kauan kuin heinää riittäisi, kaikki kuusi hevosta matkustaisivat sulassa sovussa. Duke oli tyypillisellä paikallaan orien ja tammojen välissä, sillä vaikka suurin osa hevosistamme osasi olla nätisti vastakkaisen sukupuolen kanssa, Duke oli tehtävässä erityisen varma.

Lastasimme vielä Lowin ja Firen autoon, ja olimme valmiita matkaan. Emily jäisi kotiin huolehtimaan muista hevosista täyspäiväisesti, ja Olivia lähtisi kilpailuihin apukädeksi. Sanoimme heipat Emilylle, kiipesimme autoon ja Harrison kaasutti matkaan tasan sillä sadasosasekunnilla, kun auton ovi meni kiinni. Määränpäämme sijaitsi tällä(kin) kertaa Saksassa, Gestüt Helmwaldin siittolassa. Paikka oli meille ennestään hyvin tuttu, sillä olimme käyneet siellä kilpailemassa niin koulu- kuin esteratsastuksessakin monta kertaa aiemminkin. Matkakaan ei olisi pitkä, ja se sujuisi rattoisasti hyvässä seurassa. Harrisoninkin ilme pehmeni, kun aloimme Olivian kanssa vitsailemaan Dukesta ja sen erittäin orimaisesta käytöksestä.